y l e i s t ä

Element sijoittuu yhdelle Japanin kuvitelluista saarista, Sakagamin saarelle. Pienellä saarella on hajanaisia kyläpahasia, mutta yksi niistä on muita suurempi, Seinaru. Sillä suurin osa saaren kaksijalkaisesta asukkaista asuu, lähinnä hyvien meriteiden ja hyvien elintarvikkeiden takia. Seinaru tarkoittaa pyhää japaniksi, ja jostakin tuntemattomasta syystä kaupunkia pidetään pyhänä. Syy on kuitenkin päässyt unohtumaan historian siipien havinassa.

i d e a

Element roolipelissä pelataan susilla / koiraeläimillä jotka taitavat jotain voimaa tietystä elementistä: vedestä, tulesta, maasta ja ilmasta. Neljä laumaa ovat yhdistyneet kahdeksi laumaksi, ja näiden haaveena oli yhdistyä yhdeksi valtalaumaksi. Kuitenkin, äkillinen veriteko arpeutti laumojen välit täysin. Ilman ja veden liitosta syntyi Gozen lauma, tulen ja maan liitosta taasen Yoru lauma.

Nämä kaksi laumaa vihaavat toisiaan enemmän kuin mitään muuta, ja risteytyminen vastapuolen kanss on kuoleman uhalla kiellettyä. Kuitenkin, löytyyhän jokaisesta lammaslaumasta musta lammas. Gozen ja Yoru laumalaisen yhteistä lasta kutsutaan sekasikiöksi, joita hyljeksitään ja vihataan.

Vähitellen kuitenkin laumat tekevät poikkeuksia sekaveristen suhteen ja voivat huolia näitä laumoihinsa, jos nämä kykenevät pitämään voimansa kurissa.

Lisäksi muutamat jumalat ovat vääjäämättä sotkeutuneet koko touhuun mukaan. Jokainen lauman osa palvoo omaa jumalaansa, ja kiistat siitä minkä lauman tulisi voittaa sota muuttuvat jumalien keskuudessa yhä verisemmiksi.

Vaikka jumalat ovat vannoneet valan, etteivät näyttäytyisi turhaan palvojilleen, joidenkin on se vaikea ymmärtää.

Kuitenkin, tässä on hieman tietoa eri elementtien taitajien luonteen piirteistä jne.

TULI:
Tulen voimia omaavat koiraeläimet ovat voimakkaita ja erittäin vihamielisiä, heikkoutena on kuitenkin yksipuolinen tunneköyhyys.
Tulentaitajat kykenevät tuntemaan pääsääntöisesti kahta perustunnetta: vihaa ja rakkautta, joten tunnetusti he ovat intohimoisia taistelijoita ja rakastajia. Esimerkiksi jos tulentaitajan puoliso kuolee, ei hän kykene löytämään uutta puolisoa, sillä tämä edesmennyt puoliso on tavallaan puolet hänestä. Puolison kuolemasta seuraa surun täytteistä aggressiota kaikkia vastustajia kohtaan.
Tuli rinnastetaan pelissä kesään.

VESI:
Veden voimia hallitsevat koiraeläimet ovat rauhallisia mutta hyvinkin omapäisiä, sekä hyvin kostonhimoisia. Vedentaitajia on erittäin hankala loukata, sillä heillä on todella hyvä huumorintaju. Jos joka tapauksessa onnistut raivostuttamaan vettä hallitsevan eläimen, ei koston tavoittelulle tule rajaa. Satoja vuosia sitten vedentaitajat olisivat kyenneet siirtämään kaikki vesimassat pois vihollisten luota, liittolaisensa ilman avulla, mutta sukupolvien vaihtuessa heidän kykynsä ovat kuitenkin heikenneet. Jos kykenet pyytämään anteeksi vedentaitajalta, hän kyllä armahtaa sinut, tietyin seurauksin.
Vesi rinnastetaan talveen pelissä.

ILMA:
Taivaan kyntäjät ovat omapäisiä ja kunnianhimoisia villieläimiä. Heidän kanssaan on hankala keskustella, sillä ilmojen hallitsijalla ei ole halua tai viitsimystä pysyä yhdessä paikassa kovinkaan kauaa. Tuulentaitajat ovat herkkähipiäisiä, yhdessä liittolaisensa veden kanssa, nämä olisivat voineet kuivata maapallon kaikki vedet, juurikaan kärsimättä. Valitettavasti aika on tehnyt tehtävänsä, ja heikentänyt voimia tuulentaitajissa, ja onneksi heillä on muitakin ratkaisuja vihollisten varalle.
Ilma rinnastetaan syksyyn.

MAA:
Maan hallitsijat ovat taitavia maan muokkaajia ja maan-alaisten kaupunkien rakentajia, jotkut huhuavat että maantaitajat olisivat rakentaneet jumalille vainajalat, jonka takia he ovat todella arvostettuja. Nämä manalan rakentajat ovat erittäin raivontäyteisiä ja herkkähermoisia jumalan kaltaisia olentoja, jotka yhdestäkin väärästä katseesta tai eleestä ovat valmiita hautaamaan kaiken maan tasalle. Onneksi maan laumaa hallitsee kuitenkin kärsivällinen, mutta laumansa tavoille uskollinen johtaja.
Maa rinnastetaan kevääseen.

Kuten varmasti huomasittekin, jokainen elementti on toimestamme rinnastettu tiettyyn vuoden aikaa, kuten vesi talveen. Tarkoituksena on, etteivät hahmot ole täysin voimakkaita jumalan veroisia koiria, he kykenevät käyttämään voimiaan kunnolla tiettyinä vuodenaikoina, esimerkiksi tulen voiman saanut koira kykenee käyttämään sitä vahvimmillaan keskikesän yössä, ei keskitalvella jolloin vedentaitajat jäädyttäisivät hänet.

h i s t o r i a

Sakagamina tunnetun niemenkärjen asutuksen historia ulottuu useiden sukupolvien päähän, niin kauas, ettei sen alkuaikoja kykene kukaan nykyään elävistä muistamaan. Niemimaalla oli jo aikojen alussa mainiot olot elämälle, muun muassa suotuisan ja monipuolisen ilmaston ansiosta. Ei siis mikään ihme, että muusta mantereesta syrjäytyneelle alueelle kulkeutui jossain vaiheessa ensin kasvissyöjiä, joiden perässä sitten tulivat lihansyöjät. Ajan kuluessa koiraeläimistä saaren ravintoketjun huipulla keikkuva laji.

Omiin oloihinsa eristäytyneet koirat alkoivat myöhemmin palvoa erilaisia jumalia, joiden he uskoivat kykenemään hallitsemaan eri elementtejä. Alkujaan kaikki eläimet palvoivat samoja jumalolentoja, mutta ajan kanssa heille tuli kränää siitä, miten näitä tulisi miellyttää eri asioissa. Niinpä koirat jakautuivat neljään eri laumaan, sen mukaan kuinka he palvoivat jumaliaan.

Jakautumisen seurauksena eri jumalia palvovat laumat saivat erilaisia voimia: oli maata palvova maantaitajien kansa, jotka kykenivät muotoilemaan maata halunsa mukaan. Vedentaitajat taas kykenivät siirtelemään vettä, ja luomaan sadetta niin tahtoessaan. Ilmaa hallitsevat kykenivät liitämään pieniä matkoja, sekä nostattamaan myrskyjä. Tulikansa kykeni hallitsemaan tulta, ja sytyttämään siinä sivussa pieniä metsäpaloja.

Kireistä väleistään huolimatta kansat kykenivät elämään jotakuinkin sovussa. Laumojen välinen kitka kuitenkin pelotti itse kutakin, joten kansat päättivät liittoutua keskenään yhteenottojen varalta. Tästä syntyivät nykyiset laumat; tulen- ja maantaitajista koostuva Yoru, sekä ilma- ja vesikansan liitosta syntynyt Gozen.

Sen jälkeen koitti valoisa aika, jolloin kireät välit löystyivät huomattavasti. Kuitenkin, tulevien riitatilanteiden ehkäisemiseksi laumat päättivät yhdistäytyä, parittamalla perillisensä keskenään. Hetken ajan tämä järjestely toimi, mutta joku vallitsevaan tilanteeseen tyytymätön henkilö tappoi hallitsijaparin toisen osapuolen, josta murtuneena tuleva alfa riisti itseltään hengen. Laumojen jäsenet olivat tästä luonnollisesti järkyttyneitä, mutta alkuhämmennyksen jälkeen he alkoivat syytellä toisiaan. Gozenlaiset olivat luonnollisesti järkyttyneitä prinsessansa murhasta, kun taas Yorun laumalaiset olivat vihaisia siitä, että heidän tuleva johtajansa oli ajettu itsemurhaan. Pian oli sota käynnissä. Tämä nykyään suursotanakin tunnettu sota koetteli rajusti saaren kansoja, ja se loppui lopulta laumojen tehdessä rauhan, ja samalla sopiessa tasapelin.

Laumat eivät ole vieläkään toipuneet sodasta, ja yrittävät paraikaa korjata sen aiheuttamia tuhoja niin kansojen mielissä kuin asuinpaikoissakin.

Jo ennen sotaa olivat ihmiset aloittaneet asumattoman niemimaan valloituksen, johon ei sen syrjäisyyden takia ollut vielä juurtunut ihmisasutusta. Kunnollista, pysyvää asutusta sinne ei oikeastaan syntynyt missään vaiheessa, johtuen niemen syrjäisestä sijainnista. Yksi suuri kaupunki sinne kuitenkin saatiin pystytettyä, ja se nimettiin Seinaruksi, joka tarkoittaa japanin kielellä pyhää. Alun perin nimi oli pidempi, mutta sittemmin siitä on alettu käyttää lyhyempää nimeä, ja nimen loppu on unohdettu.

Nykyään Sakagamin ennestäänkin vähäinen asutus on alkanut harventua, sillä ihmiset lähtevät muualle etsimään parempaa työtä.